No niin, aika palautella mieliin jälleen viimeaikojen hullutteluja sekä tohelointeja. Kilometrejä on jäänyt taakse ja hiilijalanjälki koristaa ahtereitamme tulikivenkatkuisella loisteellaan. Ehkä on jällleen kerran aloitettava aivan alusta...
Gilit jäivät taakse, ja jäivät polttelemaan verkkokalvojamme pikaisen jälleennäkemisen toivosta. Touhu oli erittäin jees. Hellien jäähyväisten jälkeen jatkoimme matkaa yliääniveneellä (55solmua ja 2000hv) Balin pahamaineiselle Kuta Beachille. Meininki oli jopa mainettaan pahempi. Saatanasti australialaisia dorkia pyörimässä länsinaapureidemme Junaksien kanssa. Oman hotellimme liimaletit palloilivat altaalla puolestapäivästä aamukuuteen tilaten aina välillä kotiinkuljetussapuskaa mäkkäriltä ja hukuttaen monneja klooriveteen. Pikkaisen hinkkasi kupoliin. Ainoa lohtu oli jälleen Pitsan näkeminen sekä ruotsalaiset lihapullat. Yleisen ilmapiirin vittumaisuus sai piristysruiskeen kun eräs reipas nuori mies, vanha tuttu Teemu, joka "opiskelee" Balilla jotain härväystä, tuli opettamaan HQ:lle surffausta. Voi pojat. Aallot veivät sankarisurffareita kuin pyykkikone mummokalsareita, mutta Teemun viisaalla avustuksella kumpikin mäyrä saatiin lopulta parille aallolle. Surffaukseksi sitä ei voi kutsua, mutta räpiköinti jota suoritimme, oli ÄÄRIMMÄISEN rankkaa fyyysistä aherrusta. Kumpikin sankareista heitti purjot pihalle ennenkuin vedessä oltiin keretty olla edes puolta tuntia. Rakkulat, närästys sekä Jennan totaalisen hämmentävä ylävartalolukko (joka jumiutui aina kun neiti tärähti nähdessään jonkun ötökän) verottivatkin kaksikon paria seuraavaa päivään erittäin rankasti. Kiitos Teemu! ;)
Kuta synteineen ja koijareineen jäi taakse ja parivaljakon matka jatkui kohti Balin henkistä keskusta, Ubudia. Riisipellot ja rauhallisuus asettuivat sieluihimme ja oli aika kokeilla joogaa. Pari hinnastoa nähtyämme päädyimme siihen, jotta youtuben joogivideot saavat riittää aivan hyvin. Olut on halvempaa, ja sillä on varma vaikutus. Perusmeininkiä, mutta ei mitään sen kummemmin häläyttävää. Helvetisti apinoita.
Ubudista lähdimme Denpasarin koijarilentokentälle, hyvästelimme Balin parilla bic macilla(!!) ja lensimme Kuala Lumpurin kautta takaisin Indonesiaan ja Medaniin. Lumpuriin laskeuduimme klo. 19.20 ja kone kohti Medania lähti klo. 21.00 Eli reippaasti aikaa vaihtaa, paitsi jos halpalentoyhtiön lähtöterminaali sijaitsee puolen tunnin bussimatkan päässä. Kamat saatuamme (ja Tuomaksen rikottua kiireessä hissinoven) nappasimme taksin ja hirvittävällä ylinopeudella pääsimme selvitykseen about ajoissa ja matka Medaniin oli taattu. Medan oli yhden yön perusteella aivan perseestä, joten siitä ei sen enempää. Medanista paikallisbussi Lake Toban Parapatiin oli erittäin mielenkiintoinen. Ainoina arjalaisina kiinnitimme kovasti huomiota ja matka eteni paikallisten kanssa erilaisia asioita ihmetellen. Tuomas sai kunnian tarjota tulta 90v karvapersetupakoijalle, ja Jenna lahjoittaa paketillisen keksejä pikkupojille. Kuinka härskiä. Täällähän imetään siis kessua aivan joka paikassa. Jennan vartti lähdön jälkeen lankeutunut kushätä sai helpotuksen vasta viiden tunnin tuskallisen pidättelyn jälkeen, koska aina kun taukoa pyydettiin, vastaus kuului että "ollaan ihan just perillä". Maisematkin olivat erittäin jeees.
Lake Toba, maailman suurin kraaterijärvi eli nykyinen sijaintimme on suonut meille jo valtavasti hyvää. Upea ympäristö sekä paikallisen Batak- väen loistava meininki ahtavat hedoaan parivaljakon sieluihin. Yleinen kauneus ja ilmapiirin lunkeus ovat saaneet Tuomaksen peräreiänkin toimimaan puoliteholla. Legendaarisen kyykkytoiletin suolen tyhjentävä vaikutus ei ole poistanut, vaan pikemminkin edesauttanut Tuomaksen pakollista tarvetta vaahdota kyykyllä parin tunnin välein. Eräänä päivänä homma meni niin likaiseksi että 39.2 kuumeessa oli pakko lähteä paikalliselle klinikalle hakemaan konsultaatiota. Parin kyseenalaisen testin jälkeen ylitohtori päätti, että Tuomaksen on saatava pistos, josta Jenna vilkaistuaan fasiliteetteja oli vahvasti eri mieltä. Kädet täristen hoitajatäti sähläsi piikkien ja nesteiden kanssa ja survaisi neulan syvälle Tuomaksen pakaraan. Tästä ilahtuneena Tuomaksen vasen jalka iski välittömään kramppiin, joka poistettiin kahden räkäisesti nauravan hoitajan hieronnalla. Sylillinen lääkkeitä mukanamme palasimme hotellille, ja yhden yön jälkeen poika oli taas raiteilla (vaahtoamista lukuunottamatta).
"Teuvo ja Birgit: Voi täällä on niin ihanaa.. Kukat kukkivat ja vesi on sinistä ja on lämmintä ja ihanaa. Ja vihreätäkin täällä on ja ihanaa.. Ja pakko sanoa että Indonesia on kyllä kappale kauneinta mailmaa.. IhaNAA"
Törmäsimme täällä Pispalalaiseen tofupunkkaripariskuntaan, joiden seurassa viime päivät ovat soljuneet äärimmäisen rattoisasti. Upeita ihmisiä ja upea meininki. Mm. jälleen kerran yksi epäonninen "kalastusreissu", jolla VALTAvasta botskin koosta huolimatta ei repäisty närpin närppiä. Onneksi kieliä taitamaton kapumme huomasi ahdinkomme, riisui itsensä ilkosilleen, nappasi atraimen käteensä ja sukelsi järven syvyyksiin. Tovin jälkeen kaveri nousi vedestä mukanaan neljä "lobsteria". Karu meininki! Vettä täällä on satanut viime päivinä aivan liikaa, mutta lämpötila on suomalaiselle hipiälle sopivat 24-30 celsiusta. Tänään ajelimme skoottereilla ympäri vuoria ja kävimme imemässä kahvit vuorenheimolaisten kanssa. Lässyn lää.. Kuvat jotka feisbyykkiin isken, saavat kertoa tämän paikan meiningistä kaiken olennaisen.
Jaa niin just nyt vai.. No kello on puoli viisi aamulla ja väsyttää ihan perkeleesti. Kävin teettämässä itselleni "Toumas-piipun", ja taidan imaista siitä vielä viimeiset savut Djarun Blackia, paikallista ERITTÄIN tujua inkivääritupakkia. Huomenna mennään teettämään Jennalle oma "Janne-piippu". Elämä on jees ja matkailu on Ihanaa. Tälle fiilikselle on olemassa sana: Hedo.
Muutaman päivän jälkeen isketään kohti Bukit Lavangia, jossa paikkalliset "flemut" (flexible muslim) ottavat asiat lunkisti. Siellä on myös paljon apinoita, ja ehkä orankeja, ja ehkä jotain vielä jännempää.. Saas nähdä.
Helvetisti terveisiä kaikille, kyllä se kevät vielä koittaa,
terv: Toumas & Janne
Gilit jäivät taakse, ja jäivät polttelemaan verkkokalvojamme pikaisen jälleennäkemisen toivosta. Touhu oli erittäin jees. Hellien jäähyväisten jälkeen jatkoimme matkaa yliääniveneellä (55solmua ja 2000hv) Balin pahamaineiselle Kuta Beachille. Meininki oli jopa mainettaan pahempi. Saatanasti australialaisia dorkia pyörimässä länsinaapureidemme Junaksien kanssa. Oman hotellimme liimaletit palloilivat altaalla puolestapäivästä aamukuuteen tilaten aina välillä kotiinkuljetussapuskaa mäkkäriltä ja hukuttaen monneja klooriveteen. Pikkaisen hinkkasi kupoliin. Ainoa lohtu oli jälleen Pitsan näkeminen sekä ruotsalaiset lihapullat. Yleisen ilmapiirin vittumaisuus sai piristysruiskeen kun eräs reipas nuori mies, vanha tuttu Teemu, joka "opiskelee" Balilla jotain härväystä, tuli opettamaan HQ:lle surffausta. Voi pojat. Aallot veivät sankarisurffareita kuin pyykkikone mummokalsareita, mutta Teemun viisaalla avustuksella kumpikin mäyrä saatiin lopulta parille aallolle. Surffaukseksi sitä ei voi kutsua, mutta räpiköinti jota suoritimme, oli ÄÄRIMMÄISEN rankkaa fyyysistä aherrusta. Kumpikin sankareista heitti purjot pihalle ennenkuin vedessä oltiin keretty olla edes puolta tuntia. Rakkulat, närästys sekä Jennan totaalisen hämmentävä ylävartalolukko (joka jumiutui aina kun neiti tärähti nähdessään jonkun ötökän) verottivatkin kaksikon paria seuraavaa päivään erittäin rankasti. Kiitos Teemu! ;)
Kuta synteineen ja koijareineen jäi taakse ja parivaljakon matka jatkui kohti Balin henkistä keskusta, Ubudia. Riisipellot ja rauhallisuus asettuivat sieluihimme ja oli aika kokeilla joogaa. Pari hinnastoa nähtyämme päädyimme siihen, jotta youtuben joogivideot saavat riittää aivan hyvin. Olut on halvempaa, ja sillä on varma vaikutus. Perusmeininkiä, mutta ei mitään sen kummemmin häläyttävää. Helvetisti apinoita.
 |
| Ubud ja riisipellot |
Ubudista lähdimme Denpasarin koijarilentokentälle, hyvästelimme Balin parilla bic macilla(!!) ja lensimme Kuala Lumpurin kautta takaisin Indonesiaan ja Medaniin. Lumpuriin laskeuduimme klo. 19.20 ja kone kohti Medania lähti klo. 21.00 Eli reippaasti aikaa vaihtaa, paitsi jos halpalentoyhtiön lähtöterminaali sijaitsee puolen tunnin bussimatkan päässä. Kamat saatuamme (ja Tuomaksen rikottua kiireessä hissinoven) nappasimme taksin ja hirvittävällä ylinopeudella pääsimme selvitykseen about ajoissa ja matka Medaniin oli taattu. Medan oli yhden yön perusteella aivan perseestä, joten siitä ei sen enempää. Medanista paikallisbussi Lake Toban Parapatiin oli erittäin mielenkiintoinen. Ainoina arjalaisina kiinnitimme kovasti huomiota ja matka eteni paikallisten kanssa erilaisia asioita ihmetellen. Tuomas sai kunnian tarjota tulta 90v karvapersetupakoijalle, ja Jenna lahjoittaa paketillisen keksejä pikkupojille. Kuinka härskiä. Täällähän imetään siis kessua aivan joka paikassa. Jennan vartti lähdön jälkeen lankeutunut kushätä sai helpotuksen vasta viiden tunnin tuskallisen pidättelyn jälkeen, koska aina kun taukoa pyydettiin, vastaus kuului että "ollaan ihan just perillä". Maisematkin olivat erittäin jeees.
Lake Toba, maailman suurin kraaterijärvi eli nykyinen sijaintimme on suonut meille jo valtavasti hyvää. Upea ympäristö sekä paikallisen Batak- väen loistava meininki ahtavat hedoaan parivaljakon sieluihin. Yleinen kauneus ja ilmapiirin lunkeus ovat saaneet Tuomaksen peräreiänkin toimimaan puoliteholla. Legendaarisen kyykkytoiletin suolen tyhjentävä vaikutus ei ole poistanut, vaan pikemminkin edesauttanut Tuomaksen pakollista tarvetta vaahdota kyykyllä parin tunnin välein. Eräänä päivänä homma meni niin likaiseksi että 39.2 kuumeessa oli pakko lähteä paikalliselle klinikalle hakemaan konsultaatiota. Parin kyseenalaisen testin jälkeen ylitohtori päätti, että Tuomaksen on saatava pistos, josta Jenna vilkaistuaan fasiliteetteja oli vahvasti eri mieltä. Kädet täristen hoitajatäti sähläsi piikkien ja nesteiden kanssa ja survaisi neulan syvälle Tuomaksen pakaraan. Tästä ilahtuneena Tuomaksen vasen jalka iski välittömään kramppiin, joka poistettiin kahden räkäisesti nauravan hoitajan hieronnalla. Sylillinen lääkkeitä mukanamme palasimme hotellille, ja yhden yön jälkeen poika oli taas raiteilla (vaahtoamista lukuunottamatta).
 |
| Lake Toba |
"Teuvo ja Birgit: Voi täällä on niin ihanaa.. Kukat kukkivat ja vesi on sinistä ja on lämmintä ja ihanaa. Ja vihreätäkin täällä on ja ihanaa.. Ja pakko sanoa että Indonesia on kyllä kappale kauneinta mailmaa.. IhaNAA"
Törmäsimme täällä Pispalalaiseen tofupunkkaripariskuntaan, joiden seurassa viime päivät ovat soljuneet äärimmäisen rattoisasti. Upeita ihmisiä ja upea meininki. Mm. jälleen kerran yksi epäonninen "kalastusreissu", jolla VALTAvasta botskin koosta huolimatta ei repäisty närpin närppiä. Onneksi kieliä taitamaton kapumme huomasi ahdinkomme, riisui itsensä ilkosilleen, nappasi atraimen käteensä ja sukelsi järven syvyyksiin. Tovin jälkeen kaveri nousi vedestä mukanaan neljä "lobsteria". Karu meininki! Vettä täällä on satanut viime päivinä aivan liikaa, mutta lämpötila on suomalaiselle hipiälle sopivat 24-30 celsiusta. Tänään ajelimme skoottereilla ympäri vuoria ja kävimme imemässä kahvit vuorenheimolaisten kanssa. Lässyn lää.. Kuvat jotka feisbyykkiin isken, saavat kertoa tämän paikan meiningistä kaiken olennaisen.
Jaa niin just nyt vai.. No kello on puoli viisi aamulla ja väsyttää ihan perkeleesti. Kävin teettämässä itselleni "Toumas-piipun", ja taidan imaista siitä vielä viimeiset savut Djarun Blackia, paikallista ERITTÄIN tujua inkivääritupakkia. Huomenna mennään teettämään Jennalle oma "Janne-piippu". Elämä on jees ja matkailu on Ihanaa. Tälle fiilikselle on olemassa sana: Hedo.
Muutaman päivän jälkeen isketään kohti Bukit Lavangia, jossa paikkalliset "flemut" (flexible muslim) ottavat asiat lunkisti. Siellä on myös paljon apinoita, ja ehkä orankeja, ja ehkä jotain vielä jännempää.. Saas nähdä.
Helvetisti terveisiä kaikille, kyllä se kevät vielä koittaa,
terv: Toumas & Janne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti