Grillikausi on avattu!

Dodi. Viime päivityksestä onkin jo noin kuukausi aikaa, ja siihen kuukauteen on jälleen kerran mahtunut kaikenlaista. Blogipäivityksiin ei millään tunnu riittävän aikaa, etenkään kun vahvasta yrityksestä huolimatta emme ole saaneet karistettua Pispalan seinäntöhrijöitä (taiteilijoita?) kannoiltamme. Päiväbudjetitkin paukkuvat kun Tuomas ja Tiivis pääsevät Öllin makuun. Jahas, lähdetäänpä jälleen alusta..

Lake Toban viimeisinä päivinä avasimme virallisesti tämän vuoden grillikauden. Neljä suomidorkaa saivat idean väsättyään rannalla "kesäristikoita", joissa toistuivat tasaiseen tahtiin tutut sanat; grilli, muurikka, olut, makkara (kiitos Niinalle ristikoista :) ). Parin neuvoa-antavan jälkeen marssimme guest housen köökkiin ilmoittamaan grillaus-innokkuudestamme. Ehdotus otettiin vastaan makeasti höröttäen, mutta pienen kutittelun jälkeen saimme neuvoteltua itsemme keittiön antimille. Mukaan tarttui muutama kanafile sekä perustarvikkeet kippoineen ja mömmöineen. Muut ainekset kävimme shoppailemassa katukaupoista. Enää puuttui itse grilli, joka rakennettiin lopulta yhdessä guest housen duunailijoiden innokkaalla avustuksella. Sana levisi, ja paikallinen vänkyräleukamummo tuli kauppaamaan polttopuita. Kyseinen koijari yritti veloittaa isosta sylillisestä laudanpätkiä lähes 20 euroa, mutta rouvan aviomies tuli häpeillen paikalle ja tiputti hinnan alle viiteen euroon. Lähes kaikki olivat tyytyväisiä. Marinoidut kasvisvartaat sekä kanatikut tekivät kauppansa, ja ilta oli muutenkin great succes, kunnes saimme kuulla että majatalomme Batak- bändin nuori rumpali oli saanut surmansa liikenneonnettomuudessa vähän matkan päässä. Levätköön hän rauhassa.

Ja iloisempiin tunnelmiin. Oli aika jättää Toba taakse, ja jatkaa matkaa kohti Bukit Lawangia. Tässä kohtaa otimme lyhyeksi jääneen eron Eevasta ja Tiiviksestä. Pitkähkö bussimatka vuoristoteillä sai HQ:n ruumiinnesteet liikkeelle, ja ne pysyivät vain vaivoin sisällä. Perille saavuttuamme tiesimme, että flemumeininki sopii meille. Parin päivän perusihmettelyn jälkeen suuntasimme oppaamme Robetin (kiitos eeva & Tiivis) johdolla syvälle synkkään sumatran viidakkoon. Vaikka oikeasti kauhean syvälle ei mentykään, oli kokemus vertaansa vailla! Reppulämmin muona käsin syötynä banaaninlehdeltä teki tehtävänsä Jennan ruoansulatukselle. Shitbreakeja pidettiin useampi, ja päivän ehdoton kohokohta koettiin, kun erään töräytyksen jälkeen neidin käsivartta koristi iilimato. Kirkumalla se ei lähtenyt irti, joten sankariseikkalija Tuomaksen oli revittävä se pois suurta habaansa käyttäen. Neidin fobialista kasvoi jälleen. Päivän toinen highlight oli muutaman orangin taianomainen kohtaaminen. Kaiken kaikkiaan Bukit Lawangin viidakkoreissu yltää HQ:n reissurankingissa erittäin korkealle. Joki joka kiemurteli kuohuten halki jylhien maisemien oli kerta kaikkiaan mitä suurinta iloa silmälle. Tuomas peräsimessä laskettelimme tuubiraftilla takaisin headquartereille ja nollasimme reissun rasitukset usealla (!) Bintangilla.

Jenna ja kenttälounas

Orang Hutan

Mitäs sitten, no sittttenhän matkamme oli tullut siihen vaiheeseen, että Indonesia oli jätettävä taakse, ja matka jatkui kohti Thaimaata. Edelliskerrasta viisastuneena jätimme lentojemme väliin reippaat parikymmentä tuntia, ja vietimme tylsääkin tylsemmän päivän Kuala Lumpurin laitamilla. Ainoa mainitsemisen arvoinen asia on upea dinneri kiinalaisessa ravintolassa möuhkeine rapuannoksineen.

No niin, otimme lennot Krabille koska tiesimme että Pispalan pääkallotatuoidut elämäntapafuulaajat olivat Bangkokissa, ja koitimme pitää hajuraon vähintään järvenpää - ivalo mittaisena. Tuomaksen sormenpäitä kutitteli siihen malliin, että päätimme iskeä Tonsai beachille kiviä rakastelemaan. Siellä koimmekin upean yllätyksen kun törmäsimme Gili Airilla tutustumiimme Jaakkoon ja Katjaan. Mutta kohtalo oli jälleen julma ja kyseinen parivaljakko oli kiipeilynsä kiipeillyt, ja lähdössä seuraavana päivänä Koh Lantan kautta kohti Malesian F1 GP:tä. Savuisen illan jälkeen hyvästelimme Jäppiset rantatörmäällä, ja törmäsimme järkytykseksemme keihinkä muihin, kuin Pispalan tofustalkkereihin! Väänsimme naamat hymyyn, ja alistuimme kohtaloon; näistä hoonaajista ei päästäisi eroon. Seuraavat päivät harrastimme kaikkea mahdollista: kiipeilyä, melontaa, beachvolleytä ja perusdorkailua. Jennan kissimirrivietti oli kovimmillaan, sillä ranta oli täynnä "suloisia" rääpäleitä, joista pari ruokittiin ja yövytettiin HQ:n bungalowissa. Kiipeily oli ERITTÄIN jees. Jopa Jenna löysi oman sisäisen kivien rakastelijansa. Neiti lanseerasi myös uuden "polvikiipeily"- tekniikan, josta jäi jäljet sekä sieluun että ruumiiseen. Ehkä parhainta oli 'Deep Water Solo', jossa jokainen sai kiivetä rohkeutensa rajoissa korkeuksiin, joista ainoa alaspääsy oli hypätä alas veteen. Tiivis nappasi kuolemaa halveksuen isoimman loikan, kohoten aina lähes kahteenkymmeneen metriin, ja hypäten virnuillen alas, vilkaisten tärisevää Tuomasta, joka kyyhötti metrin alempana. Tytötkin kiipeilivät kauniisti, mutta rohkeus petti "hieman" alempana. Tonsai oli erittäin jees, ja HQ tulee palaamaan mestoille tulevilla reissuilla.

Jennan polvet

Tepsukka

Tofudorkat

Tonsai

No ni. Nyt ollaan Koh Lantalla ja täällä on vitun kuuma. Lisäksi joku runkkari yritti ottaa Jennasta kuvia seinässä olevan reiän kautta neidin ollessa suihkussa. Saas nähdä miten hommat kehittyy.

Terv. SuihkuJenna & ViuhahtajaTuomas

Toumas & Janne

No niin, aika palautella mieliin jälleen viimeaikojen hullutteluja sekä tohelointeja. Kilometrejä on jäänyt taakse ja hiilijalanjälki koristaa  ahtereitamme tulikivenkatkuisella loisteellaan. Ehkä on jällleen kerran aloitettava aivan alusta...

Gilit jäivät taakse, ja jäivät polttelemaan verkkokalvojamme pikaisen jälleennäkemisen toivosta. Touhu oli erittäin jees. Hellien jäähyväisten jälkeen jatkoimme matkaa yliääniveneellä (55solmua ja 2000hv) Balin pahamaineiselle Kuta Beachille. Meininki oli jopa mainettaan pahempi. Saatanasti australialaisia dorkia pyörimässä länsinaapureidemme Junaksien kanssa. Oman hotellimme liimaletit palloilivat altaalla puolestapäivästä aamukuuteen tilaten aina välillä kotiinkuljetussapuskaa mäkkäriltä ja hukuttaen monneja klooriveteen. Pikkaisen hinkkasi kupoliin. Ainoa lohtu oli jälleen Pitsan näkeminen sekä ruotsalaiset lihapullat. Yleisen ilmapiirin vittumaisuus sai piristysruiskeen kun eräs reipas nuori mies, vanha tuttu Teemu, joka "opiskelee" Balilla jotain härväystä, tuli opettamaan HQ:lle surffausta. Voi pojat. Aallot veivät sankarisurffareita kuin pyykkikone mummokalsareita, mutta Teemun viisaalla avustuksella kumpikin mäyrä saatiin lopulta parille aallolle. Surffaukseksi sitä ei voi kutsua, mutta räpiköinti jota suoritimme, oli ÄÄRIMMÄISEN rankkaa fyyysistä aherrusta. Kumpikin sankareista heitti purjot pihalle ennenkuin vedessä oltiin keretty olla edes puolta tuntia. Rakkulat, närästys sekä Jennan totaalisen hämmentävä ylävartalolukko (joka jumiutui aina kun neiti tärähti nähdessään jonkun ötökän) verottivatkin kaksikon paria seuraavaa päivään erittäin rankasti. Kiitos Teemu! ;)

Kuta synteineen ja koijareineen jäi taakse ja parivaljakon matka jatkui kohti Balin henkistä keskusta, Ubudia. Riisipellot ja rauhallisuus asettuivat sieluihimme ja oli aika kokeilla joogaa. Pari hinnastoa nähtyämme päädyimme siihen, jotta youtuben joogivideot saavat riittää aivan hyvin. Olut on halvempaa, ja sillä on varma vaikutus. Perusmeininkiä, mutta ei mitään sen kummemmin häläyttävää. Helvetisti apinoita.

Ubud ja riisipellot

 Ubudista lähdimme Denpasarin koijarilentokentälle, hyvästelimme Balin parilla bic macilla(!!) ja lensimme Kuala Lumpurin kautta takaisin Indonesiaan ja Medaniin. Lumpuriin laskeuduimme klo. 19.20 ja kone kohti Medania lähti klo. 21.00 Eli reippaasti aikaa vaihtaa, paitsi jos halpalentoyhtiön lähtöterminaali sijaitsee puolen tunnin bussimatkan päässä. Kamat saatuamme (ja Tuomaksen rikottua kiireessä hissinoven) nappasimme taksin ja hirvittävällä ylinopeudella pääsimme selvitykseen about ajoissa ja matka Medaniin oli taattu. Medan oli yhden yön perusteella aivan perseestä, joten siitä ei sen enempää. Medanista paikallisbussi Lake Toban Parapatiin oli erittäin mielenkiintoinen. Ainoina arjalaisina kiinnitimme kovasti huomiota ja matka eteni paikallisten kanssa erilaisia asioita ihmetellen. Tuomas sai kunnian tarjota tulta 90v karvapersetupakoijalle, ja Jenna lahjoittaa paketillisen keksejä pikkupojille. Kuinka härskiä. Täällähän imetään siis kessua aivan joka paikassa. Jennan vartti lähdön jälkeen lankeutunut kushätä sai helpotuksen vasta viiden tunnin tuskallisen pidättelyn jälkeen, koska aina kun taukoa pyydettiin, vastaus kuului että "ollaan ihan just perillä". Maisematkin olivat erittäin jeees.

Lake Toba, maailman suurin kraaterijärvi eli nykyinen sijaintimme on suonut meille jo valtavasti hyvää. Upea ympäristö sekä paikallisen Batak- väen loistava meininki ahtavat hedoaan parivaljakon sieluihin. Yleinen kauneus ja ilmapiirin lunkeus ovat saaneet Tuomaksen peräreiänkin toimimaan puoliteholla. Legendaarisen kyykkytoiletin suolen tyhjentävä vaikutus ei ole poistanut, vaan pikemminkin edesauttanut Tuomaksen pakollista tarvetta vaahdota kyykyllä parin tunnin välein. Eräänä päivänä homma meni niin likaiseksi että 39.2 kuumeessa oli pakko lähteä paikalliselle klinikalle hakemaan konsultaatiota. Parin kyseenalaisen testin jälkeen ylitohtori päätti, että Tuomaksen on saatava pistos, josta Jenna vilkaistuaan fasiliteetteja oli vahvasti eri mieltä. Kädet täristen hoitajatäti sähläsi piikkien ja nesteiden kanssa ja survaisi neulan syvälle Tuomaksen pakaraan. Tästä ilahtuneena Tuomaksen vasen jalka iski välittömään kramppiin, joka poistettiin kahden räkäisesti nauravan hoitajan hieronnalla. Sylillinen lääkkeitä mukanamme palasimme hotellille, ja yhden yön jälkeen poika oli taas raiteilla (vaahtoamista lukuunottamatta).

Lake Toba

"Teuvo ja Birgit: Voi täällä on niin ihanaa.. Kukat kukkivat ja vesi on sinistä ja on lämmintä ja ihanaa. Ja vihreätäkin täällä on ja ihanaa.. Ja pakko sanoa että Indonesia on kyllä kappale kauneinta mailmaa.. IhaNAA"

Törmäsimme täällä Pispalalaiseen tofupunkkaripariskuntaan, joiden seurassa viime päivät ovat soljuneet äärimmäisen rattoisasti. Upeita ihmisiä ja upea meininki. Mm. jälleen kerran yksi epäonninen "kalastusreissu", jolla VALTAvasta botskin koosta huolimatta ei repäisty närpin närppiä. Onneksi kieliä taitamaton kapumme huomasi ahdinkomme, riisui itsensä ilkosilleen, nappasi atraimen käteensä ja sukelsi järven syvyyksiin. Tovin jälkeen kaveri nousi vedestä mukanaan neljä "lobsteria". Karu meininki! Vettä täällä on satanut viime päivinä aivan liikaa, mutta lämpötila on suomalaiselle hipiälle sopivat 24-30 celsiusta. Tänään ajelimme skoottereilla ympäri vuoria ja kävimme imemässä kahvit vuorenheimolaisten kanssa. Lässyn lää.. Kuvat jotka feisbyykkiin isken, saavat kertoa tämän paikan meiningistä kaiken olennaisen.

Jaa niin just nyt vai.. No kello on puoli viisi aamulla ja väsyttää ihan perkeleesti. Kävin teettämässä itselleni "Toumas-piipun", ja taidan imaista siitä vielä viimeiset savut Djarun Blackia, paikallista ERITTÄIN tujua inkivääritupakkia. Huomenna mennään teettämään Jennalle oma "Janne-piippu". Elämä on jees ja matkailu on Ihanaa. Tälle fiilikselle on olemassa sana: Hedo.

Muutaman päivän jälkeen isketään kohti Bukit Lavangia, jossa paikkalliset "flemut" (flexible muslim) ottavat asiat lunkisti. Siellä on myös paljon apinoita, ja ehkä orankeja, ja ehkä jotain vielä jännempää.. Saas nähdä.

Helvetisti terveisiä kaikille, kyllä se kevät vielä koittaa,

terv: Toumas & Janne